Pyöräsuunnistuksen SM-kilpailujen maasto on pääosin loivapiirteistä ja nopeakulkuista kangasmaastoa. Aivan kartan länsiosassa sekä pohjoisessa olevan järven läheisyydessä on vaativampaa urastoa, mutta kaikki urat on kuitenkin hyvin ajettavia. Muutamien polkujen mutkia on merkitty puihin kiinnitetyillä greppipapereilla, koska näitä kohtia on ehkä vaikea havaita pyörän selästä kovassa vauhdissa. Jos kuivuus jatkuu kisoihin asti, on alueen sorakuopat urineen hitaampia, kuten myös osa jyrkkien ylämäkien urista.
Kartan keskiosassa oleva leirikenttä ja sen välitön ympäristö on sotaväen kuluttamaa kangasta. Tästä johtuen pienempiä polkuja ei ole edes yritetty kartoittaa. Eteneminen pyörällä sujuu näillä alueilla vaivatta ilman uraakin. Vastuu on kuitenkin kulkijan!
Kilpailijoita kehotetaan varovaisuuteen kovaksi nousevien nopeuksien sekä yleisten teiden ylitysten johdosta.
Puolustusvoimien alueella muuta liikennettä ei kilpailun aikana pitäisi juurikaan olla, mutta osa ampumakilpailuihin osallistuvista majoittuu leirikentän parakkeihin ja he saattavat leirikentällä ja sinne johtavilla teillä liikkua. Leirialueella on 30 km/h aluerajoitus, jota muiden kun kilpailuun osallistuvien tulee noudattaa.